Asuntosijoittajan tulee aina pyrkiä ostamaan sijoitusasunto mahdollisimman edulliseen hintaan, mieluiten jonkin verran alle markkinahinnan.
Meidän missiomme on jo useamman vuoden ajan ollut tarjota asuntosijoittajille mahdollisuuden ostaa hyviä ja edullisia sijoitusasuntoja, parempia mitä julkisilta markkinoilta löytyy. Idea koko toiminnallemme on lähtenyt omasta ensimmäisten asuntosijoitusvuosien ongelmastamme eli miten hyviä sijoitusasuntoja pystyy ostamaan. Yksi ratkaisu tähän on isomman ostoerän tuoma määräalennus.
Me siis ostamme kokonaisia kerrostaloja määräalennushintaan ja jaamme osan tuosta hyödystä verkostomme sijoittajille myymällä asunnot yksitellen edullisesti eteenpäin.
Olemme toimineet asuntomarkkinoilla aktiivisesti jo yli 10 vuotta. Meidän kauttamme on toistaiseksi ostettu yli 2 000 sijoitusasuntoa yli 200 eri kohteesta.
Sisällysluettelo
Sijoitusasuntojen myynti alle markkinahinnan - Mitä järkeä?
Meiltä monesti kysytäänkin, että ”Mitä järkeä kenenkään on myydä asuntoja alle markkinahinnan?”. Varsin hyvä kysymys, johon kuitenkin meillä löytyy useita hyviä syitä.
Yhtenä syynä on se, että me halutaan olla avuksi heille, jotka ovat päättäneet vankentaa omaa taloudellista tulevaisuuttaan asuntosijoittamisen avulla. Haluamme siis auttaa muita asuntosijoittajia tiedon jakamisen lisäksi mahdollistamalla hyvien sijoitusasuntojen ostamisen kauttamme.
Ei olisi kuitenkaan kovin uskottavaa selittää, että me olisimme pelkkiä hyväntekijöitä ja tekisimme tätä pelkästä auttamisen ilosta. Lue eteenpäin mistä on kysymys.
Miksi edullisesti myyminen on meille järkevää?
Meilläkin on kovat tavoitteet nousta aina vain seuraavalle tasolle yrityksemme kanssa ja asuntojen myyminen alle markkinahinnan on ihan strateginen valinta oman toimintamme kasvattamiseksi.
1. Asuntosijoittajat onnistuvat sijoituksissaan
Joskus saattaisi olla järkevämpää myydä yksittäinen asunto vähän kalliimmalla, jos ajatellaan vain tätä yhtä kyseistä asuntokauppaa. Ajattelemme kuitenkin asian siten, että on pitkässä juoksussa paras, että meidän kautta asunnon ostaneet sijoittajat onnistuvat sijoituksissaan ja ovat tyytyväisiä.
Tämä on yleensä tarkoittanut sitä, että meiltä yhden asunnon ostanut sijoittaja todennäköisesti ostaa seuraavan ja taas seuraavan asunnon. Lisäksi hän saattaa suositella meitä eteenpäin ja positiivinen sana alkaa kiiriä. Tämä on paras tapa rakentaa jatkuvuutta toimintaamme.
2. Sijoittajien kanssa kaupanteko on sujuvaa
Teemme vuosittain kymmeniä tai satoja asuntokauppoja. Kun toistojen määrä on suuri, täytyy prosessit olla sujuvia.
Pyrimme tekemään jokaisen asuntokaupan helposti ja tehokkaasti paikasta riippumatta etänä, tämä helpottaa sekä meitä että ostajaa. Pääsääntöisesti sijoittajien kanssa kaupat ovat erittäin sujuvia, joten ne vievät meiltä vähemmän aikaa kuin vaikkapa välittäjän kautta myyminen kuluttajalle.
Tässä yksi syy, miksi meidän on tehokkaampaa myydä asunnot edullisesti nopeaan tahtiin sijoittajaostajille kuin lähteä tavoittelemaan julkisella myynnillä korkeinta mahdollista hintaa. Mahdollisuus julkisen myynnin kautta korkeamman myyntihinnan tavoittelusta jää sitten ostajalle.
Samasta syystä teemme mielellämme kauppaa myös useamman asunnon nipuissa tai jopa koko kerrostalosta.
3. Kokonaisriskin kannalta voi olla järkevää purkaa velkapositio nopeasti
Isot kerrostalohankinnat ovat kalliita ja niitä varten meidän tarvitsee hakea isoja pankkirahoituksia. Tämä voi joskus johtaa siihen, että hetkellisesti velkavipu nousee ”epämukavuusalueelle”, jolloin riskitaso on suurempi.
Tällöinkin tilanne voi olla se, että yksittäistä kerrostaloprojektia ajatellen olisi järkevämpi myydä asunnot rauhassa ja markkinahintaan, mutta yrityksemme kokonaistilanteen ja riskin kannalta on turvallisempaa purkaa velkapositio ja myydä asuntoja nopeasti eteenpäin.
4. Myynti mahdollistaa seuraavien kohteiden oston
Joskus potentiaalisia ostokohteita tulee tarjolle useita, jolloin meidän on luovuttava edellisistä kohteista ostaaksemme seuraavia. Emme voi siis rakastua kohteisiin ja olla myymättä asuntoja nopeasti eteenpäin mikäli meillä on myynnistä vapautuvalla pääomalla mahdollista ostaa seuraava kohde.
Tilanne on sama kuin aikanaan alkuvaiheessa, jolloin ostimme yhden asunnon, remontoimme ja myimme eteenpäin, että päästään ostamaan taas seuraava tai kaksi seuraavaa asuntoa. Nyt tilanne on sama, mutta mittakaava on eri.
Lisäksi pääomien nopea kierto on meille taloudellisestikin järkevää mikäli vain löydämme tilalle uusia hyviä ostokohteita.
Esimerkki:
Kuvitellaan, että me ostetaan 1,5 miljoonan euron arvoinen kerrostalo kaikkine kuluineen ja veroinen miljoonan euron hintaan ja myydään asunnot nopeasti sijoittajille 1,2M€ kokonaishintaan. Näin meille jää käteen tästä kohteesta karkeasti 200 tuhatta euroa. Jos pystymme toistamaan tämän saman kolme kertaa vuoden aikana, meidän kokonaistuotto näistä kolmesta kohteesta on 600 tuhatta euroa.
Mikäli havittelisimme tästä ensimmäisestä kohteesta täyttä markkinahintaa ja myisimme asuntoja yksitellen esimerkiksi välittäjän kautta vuokralaisten lähtiessä, tähän saattaisi mennä aikaa muutama vuosi ja meidän kokonaistuotto olisi ”vain” puoli miljoonaa euroa + vuokratulot ja aikaa olisi kulunut paljon enemmän.
Esimerkin lopputulema on, että nopealla myynnillä teemme vuodessa 600 tuhannen euron tuloksen, kun taas hitaammalla myynnillä tulosta kertyy 500 tuhatta euroa ja aikaa kuluu muutama vuosi. Yksinkertaista matematiikkaa. Edellytys vain tässä on se, että meidän pitää pystyä löytämään aina edellisen tilalle uusia hyviä ostettavia kerrostaloja mikä ei aina ole helppoa.
Isojen asuntojen kohdalla saattaa olla tilanne, että asunnolle löytyisi ostaja julkisen markkinan kautta kovempaan hintaan, mutta koska asunnon ostaja olisi omistusasuja, ei markkinahintaan myynti välttämättä onnistu, koska asunto on vuokrattuna. ”Varaston kierron” kannalta meidän siis kannattaa myydä isot asunnot nopeasti eteenpäin, jolloin ostajalle jää mahdollisuus asunnon tyhjentyessä myydä asunto korkeammalla hinnalla voitolla eteenpäin.
Yhteenveto
Eli meille on parempi, että varasto kiertää nopeasti hieman pienemmällä katteella kuin se, että myisimme hitaasti kovemmilla hinnoilla. Tällöin myös asiakkaamme menestyvät, sana kiirii ja liiketoiminta saa jatkuvuutta.
Toki jos meillä on tulevaisuudessa riittävästi pääomaa, ei nopea myynti enää välttämättä ole järkevää, koska uusien kohteiden osto ei vaadi edellisten myyntiä.
Lisäksi yksi syy nopealle myynnille on, että kaupanteko on yksinkertaisesti mukavaa ja tykkäämme kartoitella uusia kohteita. Tällä hetkellä siis pelkkä kohteiden päällä istuminen ei olisi meille mielekkäintä. Yhteen kerrostaloprojektiin mahtuu monta vaihetta (ostovaihe, taloyhtiön perustaminen, kulurakenteen tehostaminen, tyhjien asuntojen vuokraus, myyntimateriaalien teko jne.) ja niissä onnistuminen antaa kivasti tyydytystä.
Eli samalla linjalla jatketaan edelleen niin kauan kuin se on järkevää ja mukavaa!
Usein kysytyt kysymykset
Meidän kautta myynnissä olevat sijoitusasunnot pääsee näkemään liittymällä sisäpiiriin. Sisäpiiri on maksuton ja poistuminen onnistuu milloin vain.
Olemme toimineet vuodesta 2014 asti ja meidän kautta on ostettu vuoden 2024 alkuun mennessä noin 2 000 sijoitusasuntoa.
Pystymme myymään sijoitusasuntoja edullisesti alle markkinahinnan, koska ostamme isompia asuntokokonaisuuksia ja kokonaisia kerrostaloja määräalennushinnoilla. Jaamme osan tästä hyödystä asiakkaillemme.
Lisäpotkua asuntosijoittamiseen:
- Lue päivitetty asuntosijoitusopas
- Muut blogikirjoitukset blogissa
- Haetko hyviä sijoitusasuntoja? Liity sisäpiiriin
- Yli 50 sivua asuntosijoittamista! Lataa E-kirja ilmaiseksi
Jaa artikkeli eteenpäin
Pekka Väänänen / Asuntosalkunrakentaja
Loimme Asuntosalkunrakentaja.fi sivuston, koska haluamme tuottaa lisäarvoa asuntosijoittamisesta kiinnostuneille. Aloitimme sisarusteni kanssa vuonna 2012 yhdestä asunnosta, nyt hankimme kokonaisia kerrostaloja. Pystymme tarjoamaan ostettavaksi tukkuhintaisia asuntoja, koska jaamme määräalennushyödyn asiakkaidemme kanssa. Lisäksi tarjoamme asuntosijoittajien käyttöön ilmaista materiaalia. Mukavaa matkaa asuntosijoittamisen parissa!