Me Asuntosalkunrakentajalla olemme tottuneet tekemään töitä vähän eri tavalla – samaan aikaan sekä pienesti että isosti. Hyödynnämme vahvasti digitaalisia menetelmiä (mm. asiakashankinnassa ja kaupanteossa) ja työskentelemme jokainen kotitoimistolta käsin, jolloin voimme keskittyä täysin ja tehokkaasti asioiden eteenpäin viemiseen.
Olemme nöyrään työntekoon uskova, ketterä ja tehokas toimija sekä arvoa luova luotettava kumppani asuntomarkkinoilla. Kovan työnteon ja kasvun ohessa nautimme samalla vapaudesta määritellä omat työskentelytapamme sekä työskentelystä kiinnostavien asioiden ja ihmisten parissa.
Sibvest Oy on vuonna 2014 perustettu asuntosijoittamiseen erikoistunut perheyritys ja tehokas sekä vastuullinen toimija asuntomarkkinoilla. Kotipaikkamme on Seinäjoki, toiminta-alueemme koko Suomi.
Ostamme Suomen eri kasvukaupungeista kokonaisia kiinteistöjä sekä isompia asuntokokonaisuuksia. Jätämme osan asunnoista omistukseemme ja osan myymme eteenpäin. Katsomme pitkälle tulevaisuuteen ja kehitämme yritystä pitkäjänteisesti vuosikymmeniä eteenpäin.
Pystymme auttamaan kiinteistöjen omistajia ja rakennusliikkeitä asuntojen myynnissä. Ostamme itse ja lisäksi meillä on yli 30.000 asuntosijoittajan verkosto. Olemme tehneet yhteistyötä lähes kaikkien suurimpien rakennusliikkeiden, kuntien vuokra-asuntoyhtiöiden, eläkeyhtiöiden sekä isojen kiinteistönomistajien kanssa. Jos kiinteistön tai isomman asuntomäärän myynnille on tarpeita, ota yhteyttä niin keksitään ratkaisu.

Perustajaosakas
Sivustomme perustaja Pekka vastaa yrityksen liiketoiminnan kehittämisestä, viestinnästä, kohteiden hankinnasta sekä myyntiprosesseista. Pekka on työskennellyt aiemmin rahoitusalalla sekä yrittäjänä.

Perustajaosakas
Mikon päävastuualueena on yrityksen talousjohtaminen, rahoitus sekä ostokohteiden analysointi ja laskenta. Mikolla on usean vuoden aiempi kokemus kiinteistövarallisuuden hoidosta ja asuntojen hallinnoinnista.

Perustajaosakas
Janne vastaa ostokohteiden taloyhtiöiden perustamisista, kilpailutuksista sekä kiinteistöteknisistä asioista. Jannella on taustaa eri aloilta, LKV-pätevyys sekä kokemusta asuntomarkkinoista jo 90-luvun kiinteistönvälittäjän työstä.

Asiakaspäällikkö
Rauhallisella palveluotteella operoiva Hannu toimii vuosien asuntosijoituskokemuksen siivittämänä monipuolisissa päivittäisissä työtehtävissä asiakkaiden palvelemisesta aina uusien kohteiden haltuunottovaiheisiin.

Asiakaspäällikkö
LKV-tutkinnon omaava Topias palvelee pääasiassa sijoitusasunnon ostajia ja on osallisena myös kohteiden ostovaiheissa, remonttien suunnittelussa sekä muissa käytännön tehtävissä. Topiaksella on omaa asuntosijoitustaustaa sekä useita onnistuneita osta–remontoi–myy-kohteita.

Asiakaspäällikkö
Mikael auttaa asiakkaita löytämään sopivia sijoituskohteita sekä huolehtii kaupanteon sujuvasta etenemisestä alusta loppuun. Mikaelilla on myyntialan esimiestaustaa sekä myös omaa asuntosijoituskokemusta.

Asuntokaupan asiantuntija
Heidi vastaa asuntokauppojen sujuvasta läpiviennistä sekä niihin liittyvästä asiakaspalvelusta. Hänellä on usean vuoden kokemus monipuolisista asiakaspalvelu- ja asiantuntijatehtävistä sekä omaa kokemusta asuntosijoittamisesta ja vuokraustoiminnasta.

Mediavastaava
Merita toimii media- ja verkkosivuvastaavana. Hänen osaamisensa painottuu verkkosivujen ja digitaalisen markkinoinnin kehittämiseen, hakukonenäkyvyyteen ja sisällöntuotantoon. Taustalla on usean vuoden kokemus yrittäjyydestä ja digitaalisten palveluiden kehittämisestä.
26243844
PL 100
80020 Kollektor Scan
003726243844
Välittäjän tunnus: 003721291126 (Maventa)
Välittäjän tunnus, mikäli käytätte pankkia operaattorina: DABAFIHH
2624384-4
Tulikivimylly 10 B 2, 60200 Seinäjoki
044 2300 694
info@sibvest.fi