
Sijoitusasunnon rahoitus – Opas aloittelevalle asuntosijoittajalle
Asuntosijoittamisen yksi parhaista puolista on mahdollisuus hyödyntää velkavipua.
Me Asuntosalkunrakentajalla olemme tottuneet tekemään töitä vähän eri tavalla – samaan aikaan sekä pienesti että isosti. Hyödynnämme vahvasti digitaalisia menetelmiä (mm. asiakashankinnassa ja kaupanteossa) ja työskentelemme jokainen kotitoimistolta käsin, jolloin voimme keskittyä täysin ja tehokkaasti asioiden eteenpäin viemiseen.
Olemme nöyrään työntekoon uskova, ketterä ja tehokas toimija sekä arvoa luova luotettava kumppani asuntomarkkinoilla. Kovan työnteon ja kasvun ohessa nautimme samalla vapaudesta määritellä omat työskentelytapamme sekä työskentelystä kiinnostavien asioiden ja ihmisten parissa.
Sibvest Oy on vuonna 2014 perustettu asuntosijoittamiseen erikoistunut perheyritys ja tehokas sekä vastuullinen toimija asuntomarkkinoilla. Kotipaikkamme on Seinäjoki, toiminta-alueemme koko Suomi.
Rakennutamme sekä ostamme Suomen eri kasvukaupungeista kokonaisia kiinteistöjä sekä isompia asuntokokonaisuuksia. Jätämme osan asunnoista omistukseemme ja osan myymme eteenpäin. Katsomme pitkälle tulevaisuuteen ja kehitämme yritystä pitkäjänteisesti vuosikymmeniä eteenpäin.
Pystymme auttamaan kiinteistöjen omistajia ja rakennusliikkeitä asuntojen myynnissä. Ostamme itse ja lisäksi meillä on yli 40.000 asuntosijoittajan verkosto. Olemme tehneet yhteistyötä lähes kaikkien suurimpien rakennusliikkeiden, kuntien vuokra-asuntoyhtiöiden sekä isojen kiinteistönomistajien kanssa. Jos kiinteistön tai isomman asuntomäärän myynnille on tarpeita, ota yhteyttä niin keksitään ratkaisu.
Teemme mielellämme yhteistyötä ja tavoittelemme aina pidempiaikaisia kumppanuuksia. Esimerkiksi rahoittajat, rakennus- ja remonttiliikkeet sekä isännöintitoimistot ovat meille tärkeitä kumppaneita. Kumppaneidemme (Sijoitusasunnot.com ja Asuntopehtoori LKV) kanssa yhteistyössä pystymme lisäksi tarjoamaan kattavampaa kokonaispalvelua.
Perustajaosakas
Sivustomme perustaja Pekka vastaa yrityksen liiketoiminnan kehittämisestä, viestinnästä, kohteiden hankinnasta sekä myyntiprosesseista. Pekka on työskennellyt aiemmin rahoitusalalla sekä yrittäjänä.
Perustajaosakas
Mikon päävastuualueena on yrityksen talousjohtaminen, rahoitus sekä ostokohteiden analysointi ja laskenta. Mikolla on usean vuoden aiempi kokemus kiinteistövarallisuuden hoidosta ja asuntojen hallinnoinnista.
Perustajaosakas
Janne vastaa rakennuttamishankkeista sekä ostokohteissa taloyhtiöiden perustamisista, kilpailutuksista sekä kiinteistöteknisistä asioista. Jannella on taustaa eri aloilta, LKV-pätevyys (2019) sekä kokemusta asuntomarkkinoista jo 90-luvun kiinteistönvälittäjän työstä.
Asiakaspäällikko
Monipuolisten päivittäisten työtehtävien ohella Hannu hoitaa omalla rauhallisuudellaan ja hyvällä palveluotteella sekä vuokralaisasiat että asuntokaupat ostajien kanssa vuosien asuntosijoituskokemuksen turvin.
Asiakaspäällikkö
LKV-tutkinnon omaava Topias vastaa vuokra-asuntojemme hallinnoinnista sekä asuntokaupoista. Myös Topiaksella on omaa asuntosijoitustaustaa ja useita onnistuneita osta-remontoi-myy –kohteita, joten Topias vastaa meillä myös asuntoremonttien suunnittelusta sekä rakennuttamiskohteiden materiaalivalinnoista.
Mediavastaava
Merita vastaa usean vuoden yrittäjäkokemuksella ja monipuolisella digiosaamisella yrityksemme sosiaalisen median kanavista sekä toimii media- ja verkkosivuvastaavana.
Asuntosijoittamisen yksi parhaista puolista on mahdollisuus hyödyntää velkavipua.
Vapailla markkinoilla hinnat määräytyvät isolta osin kysynnän ja
Sijoitusasunnon ostaminen on asuntosijoittamisen tärkein vaihe ja se
Jos koet, että voisimme tehdä yhteistyötä asuntosijoittamiseen liittyvissä asioissa niin ota rohkeasti yhteyttä
Sibvest Oy
044 2300 694
info[at]asuntosalkunrakentaja.fi