asuntosalkunrakentaja sähköpostilista

Sähköpostilistan koko ylitti 40 000 rajan – miten kaikki alkoi?

Asuntosalkunrakentaja.fi oli alun perin pelkkä blogi ja yksi nettisivuidea muiden joukossa. Nimikin keksittiin puolivakavissaan. Muistin nähneeni Salkunrakentaja.fi –sivuston, joten tuli ajatus, että Asuntosalkunrakentaja.fi voisi olla sopiva ja niin se päätettiin 20 sekunnin miettimisen jälkeen. Ehkäpä tuota olisi voinut miettiä pidempään, mutta ihan ok on mennyt näinkin 🙂

Monet asettavat isoja tavoitteita, kuten esimerkiksi taloudellisen riippumattomuuden saavuttamisen tai miljoonan euron varallisuuden, tai mitä tahansa muuta isoa. Ja niin pitääkin. Väitän kuitenkin, että yrittäjänä ja elämässä muutenkin parhaat fiilikset saa siitä, kun ensimmäinen kerran huomaa jonkin asian toimivan.

Paras fiilis pienistä onnistumisista

Muistan ajalta ennen asuntokuvioita, kun puolisoni ja veljeni yhteisen hyvinvointiyrityksen verkkokauppa sai ensimmäisen asiakkaan. Joku oli valmis maksamaan treeniohjelmasta, se tuntui hyvältä ja samalla hämmentävältä. Sama fiilis oli asuntohommissa, kun ensimmäinen sähköpostilistan kautta syntynyt kauppa toteutui.

Sähköpostilistan kerääminen alkoi siten, että Asuntosalkunrakentaja.fi blogi avattiin ja ensimmäiset kirjoitukset julkaistiin keväällä 2015. Lisäksi kirjoittelin E-kirjan, joka asetettiin ladattavaksi sähköpostia vastaan. Kirja sai kiitosta, koska asuntosijoittamisesta ei tuolloin ollut kovinkaan monia blogeja jakamassa tietoa, muistaakseni Sijoitusasunnot.com ja Ostanasuntoja.com olivat tuolloin tunnetuimmat.

Kirjoittelin muutaman blogin lisää ja hiljalleen E-kirjan lataajia tuli enemmän ja sähköpostilista alkoi kasvamaan. Keväällä 2016, vuosi aloittamisen jälkeen, sähköpostilistalla oli noin 400 liittyjää. En ole aivan varma, mutta ensimmäinen sähköpostilistan kautta tehty kauppa taisi tapahtua ennen tuota. Itse kaupantekohetken muistan vielä tarkasti, ostajat olivat ajelleet Satakunnasta asti Seinäjoelle, ensimmäiset kaupat tehtiin ABC:n kahvipöydässä. Kaupan kohteena oli uudisasunto Porista. Jännitti valtavasti, mutta niin vaan kaupat syntyivät ja ostaja oli tyytyväinen. Tuli sellainen fiilis, että ”Vitsit, tämähän toimii!”.

Miten sähköpostilista kasvoi 40 tuhanteen?

Yksinkertaisesti kovalla työllä. Sivusta katsottuna meidän touhu saattaa vaikuttaa siltä, että ei muuta kuin ostellaan kohteita ja laitetaan myyntiin ja poimitaan marjat pullasta. Toisaalta asia on tällä hetkellä tavallaan vähän näin, sillä eihän tämä mitään rakettitiedettä ole ja periaatteessa kuka tahansa voisi tehdä samaa. Kovinkaan moni ei silti tee.

Ison sähköpostilistan kasvattaminen (ja sen aktiivisena pitäminen) on vaatinut usean vuoden kovan työn. On täytynyt tuottaa kiinnostavaa sisältöä. Sisältö ei pelkästään riitä vaan sivustolle täytyy saada myös kävijöitä. Kävijöitä saa sekä rahalla (maksullinen mainonta) että luonnollisesti Googlen kautta. Meille kävijöitä on tullut molemmilla tavoin, enemmän Googlen kautta. Hyvien asemien saavuttaminen hakukoneissa on vaatinut kovasti hakukoneoptimointia mikä taas on niin monitahoinen asia, että siihen ei tässä kirjoituksessa tila riitä.

Kaiken tämän lisäksi sähköpostilistalaisille täytyy tuottaa säännöllisesti sellaista arvoa, että heitä kiinnostaa pysyä listoilla ja avata sähköposteja. Meillä se on tarkoittanut blogituotantoa sekä hyviä sijoitusasuntoja, minkä itse uskomme olevan suurin syy miksi meidän sähköpostilistalle halutaan kuulua. Olemme alusta asti halunneet ratkaista asuntosijoittajan perusongelman eli miten niitä hyviä sijoitusasuntoja voi löytää.

Matka ei kuitenkaan alkanut vuonna 2015 blogin perustamisesta vaan jo vuosia ennen sitä. Kuten mainitsin, tämän piti olla vain yksi nettisivu muiden joukossa. Itselläni oli takana varmaankin parisen kymmentä erilaista nettisivuideaa, joista osa toimi jotenkin, suurin osa ei mitenkään. Tulin siis hukanneeksi paljon rahaa ja sitäkin enemmän aikaa toimimattomiin ideoihin. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, ettei näitä voi sanoa epäonnistumisiksi vaan opinkokemuksiksi sillä ilman niitä, osaamista ei olisi ollut Asuntosalkunrakentajan toteuttamiseen.

Sivuan yllä vain yhtä puolta kokonaisuudesta. Hyvien kohteiden tuominen tarjolle on myös monitahoinen ja vaativa prosessi. Suhteiden luominen, ostokanavien löytäminen, kohteiden rahoittaminen, kiinteistötekniset asiat, vuokralaissuhteet, isännöinnit ja muut palveluntarjoajat, myyntimateriaalien tekeminen sekä kaikki muu vaatii myös kovaa työtä ja ongelmanratkaisua.

Katse kiitollisena taaksepäin ja innokkaana eteenpäin

Paljon on siis vettä joessa virrannut tuon ensimmäisen sähköpostilistan kautta tehdyn kaupan jälkeen. Tällä hetkellä sähköpostilistallamme on siis hieman yli 40 000 liittyjää. Asuntoja olemme tarjonneet sähköpostilistalaisille ehkä n. 200 eri kohteesta ja asuntoja on myyty nopean arvion mukaan ehkä noin 250 miljoonan euron edestä. Pelkästään se tarkoittaa jo noin 5 miljoonan euron varainsiirtoveroja. Olemme työllistäneet omassa yrityksessä sekä välillisesti (isännöitsijät, välittäjät, remontoijat, pankit..) ja voineet olla mukana monien uudishankkeiden käynnistämisessä mitkä muuten eivät ehkä olisi käynnistyneet, ainakaan ajallaan. Mikä tärkeintä, olemme saaneet matkan varrella tehdä yhteistyötä monien yritysten kanssa ja päässeet tutustumaan moniin mielenkiintoisiin ihmisiin.

Asuntoja olemme tarjonneet sähköpostilistalaisille ehkä n. 200 eri kohteesta ja asuntoja on myyty nopean arvion mukaan ehkä noin 250 miljoonan euron edestä.

Arjen hälinässä sitä aina jotkut saavutukset unohtuvat ja välillä on hyvä pysähtyä katsomaan myös taaksepäin. Kaiken kaikkiaan paljon paremmin on mennyt ja pidemmälle päästy mitä olisi lähtöpisteessä voinut kuvitellakaan.

Mitä seuraavaksi?

Liittyykö porukkaan uusia ammattilaisia vai mennäänkö tällä kokoonpanolla? Siirrytäänkö enemmän uudisrakentamiseen? Tapahtuuko yritysjärjestelyitä? Jäädäänkö istumaan pitosalkun päälle? Aletaanko sijoittamaan startup-yrityksiin? Emme itsekään osaa sanoa varmasti eikä 10 vuoden päähän pysty näkemään, mutta toistaiseksi jatkamme samaa rataa ja kehitämme toimintaamme niin kauan, kun se on mukavaa ja tuntuu kaikin puolin hyvältä.

Iso ja nöyrä kiitos, kun olet ollut meidän matkassa mukana!

asuntosalkunrakentaja tiimi

Onko sinulla on jokin idea tai poltetta johonkin asiaan, kuten meillä asuntosijoittamiseen ja yrittämiseen?

Jos on, lähde rohkeasti toteuttamaan. Kerää tietoa, opiskele ja kokeile. Jos epäonnistut, ota opit talteen ja olet valmiimpi seuraavalla kerralla. Läpilyöntiin voi mennä aikaa, ehkä kuukausia tai useita vuosia. Vaikka matka olisi työläs, se ei välttämättä tunnu siltä silloin, kun teet sitä mistä nautit.

Lisää asuntosijoittamisesta:

Pekka Väänänen / Asuntosalkunrakentaja

Loimme Asuntosalkunrakentaja.fi sivuston, koska haluamme tuottaa lisäarvoa asuntosijoittamisesta kiinnostuneille. Aloitimme sisarusteni kanssa vuonna 2012 yhdestä asunnosta, nyt hankimme kokonaisia kerrostaloja. Pystymme tarjoamaan ostettavaksi tukkuhintaisia asuntoja, koska jaamme määräalennushyödyn asiakkaidemme kanssa. Lisäksi tarjoamme asuntosijoittajien käyttöön ilmaista materiaalia. Mukavaa matkaa asuntosijoittamisen parissa!

Lue lisää

Uusimmat blogit