Korot ovat olleet vahvassa laskusuunnassa ja markkinoilla monet signaalit viittaavat nyt siihen, että asuntokaupan käänne olisi käsillä.
Suomen Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto eli KVKL raportoi tuoreessa katsauksessaan elokuun toteutuneita kauppoja, jotka on kirjattu heidän hintaseurantapalveluun.
Raportin mukaan asuntomarkkinoilla on nähtävissä piristymisen merkkejä useilla rintamilla. Elokuussa 2024 käytettyjen asuntojen kauppamäärät olivat kasvussa ja hintakehitys noususuunnassa. Käytettyjen asuntojen kauppa kasvoi 8,8 % suhteessa vuoden takaiseen.
Suurista kaupungeista kauppamäärien kasvu oli kaksinumeroista Turussa, Kuopiossa, Espoossa, Oulussa ja Vantaalla verrattuna vuodentakaiseen.
Hintakehitys ja kauppamäärät
KVKL:n mukaan elokuussa käytettyjen asuntojen keskimääräiset neliöhinnat nousivat pk-seudulla 1,7 % ja muissa suurissa kaupungeissa 0,8 % suhteessa heinäkuuhun. Oulussa hinnat nousivat jopa 4,7 % edellisestä kuukaudesta.
Yksittäisten kuukausien kaupunkikohtaisiin hintatilastoihin on toki syytä suhtautua pienellä varauksella, koska heilahtelut ovat suuria. Kauppamäärien kasvu on kuitenkin laaja-alaista käytetyissä asunnoissa ja hintakehitys positiivista, joten johtopäätöksenä voi vetää, että laskevat korot näyttävät piristävän asuntokauppaa mikä onkin odotettua.
”Toista kuukautta peräkkäin käytettyjen asuntojen ja kiinteistöjen kaupassa nähtiin kasvua edellisvuoden vertailukauteen nähden, nyt 2 prosenttia. Kasvuprosentti olisi ollut vielä selvästi suurempi, ellei poikkeuksellisen merkittävä määrä kauppoja olisi siirtynyt syyskuun puolelle pankkien prosesseista johtuen”, kertoo Suomen suurin kiinteistönvälitysketju Kiinteistömaailma
Kauppamäärät ovat kuitenkin edelleen vielä suhteellisen alhaisella tasolla, mutta trendi on nouseva.
Korot laskevat, uudiskohteet laahaavat edelleen
Asuntomarkkinoiden elpyminen on siis selkeästi jo käynnissä, erityisesti käytettyjen asuntojen kaupan osalta. Hintojen nousu ja kauppamäärien kasvu viittaavat siihen, että laskevat korot ovat alkaneet vaikuttaa positiivisesti markkinoihin.
Uudiskohteiden kauppa on kuitenkin edelleen tahmeaa. Tämä tarkoittaa sitä, että uusia vapaarahoitteisia kohteita ei todennäköisesti lähde kuluttajien vetämänä juurikaan liikkeelle lähiaikoina mikä tulee näkymään alhaisena tarjontana tulevina vuosina.
Uudisrakentamisen piristymiseen vaadittaisiin korkojen laskun jatkumista. Euribor-korot ovat laskeneet vuoden takaisista yli 4,2% huipuistaan jo selkeästi, ollen nyt kirjoitushetkellä (20.9.2024) 2,918% eli 30% on jo tiputusta vuoden takaisesta.
Uudiskohteiden sijoittajakysynnän palautuminen korkealle tasolle edellyttäisi euribor-korkojen tippumista alle 2% tason ja/tai asuntojen hintojen kääntymistä voimakkaaseen nousuun. Tulevat vuodet saattavat kuitenkin tuoda mukanaan asuntopulan kasvukeskuksiin.