Mitkä ovat parhaat asuntosijoituskaupungit?

parhaat kaupungit asuntosijoittamiseen

Asuntoihin sijoittaminen on ollut monelle tuottoisaa viime vuosina ja vuosikymmeninä. Asuntosijoittamiseen liittyy valtavasti eri muuttujia, jotka tulee huomioida. Ehkä asuntosijoittaminen onkin juuri siksi niin mielenkiintoista. Asuntosijoittamisessa pärjäävät lopulta parhaiten ne ketkä osaavat onnistuneimmin ja tehokkaimmin yhdistää erilaiset faktat ja muuttujat omaan toimintaansa.   Tästä artikkelista vastaukset seuraaviin kysymyksiin: Mitkä ovat parhaat asuntosijoituskaupungit väkiluvun, neliöhintojen ja […]

Haluatko ”asuntomoguliksi”? Laita nämä neljä osa-aluetta kuntoon

Asuntosijoittaja animaatiokuva

Tämä kirjoitus on tarkoitettu sinulle, joka todella haluat kasvaa menestyksekkääksi asuntosijoittajaksi eli siis asunto- tai ehkä jopa kiinteistömoguliksi. Kirjoituksesta saa toivon mukaan vinkkejä muutkin, mutta lähtökohtana oli kasata parhaat mahdolliset vinkit asuntosijoitustoiminnan kasvattamiseen kunnianhimoiselle alkutaipaleella olevalle asuntosijoittajalle. On täysin selvää, että lähes kuka tahansa voi lähtötasosta riippumatta luoda mittavan varallisuuden muutamassa vuodessa. Vielä selvempää on, että […]

Asuntomarkkina ja ostojen ajoittaminen

asuntomarkkinat

Osta halvalla ja myy kalliilla -strategia on toimiva sekä osake- että asuntomarkkinoilla. Tai oikeastaan millä tahansa markkinalla. Eri asia onkin miten tuota strategiaa pystyy toteuttamaan. Jälkeenpäin on aina helppo katsoa, milloin olisi kannattanut ostaa ja milloin myydä, mutta yleensä sormi tahtoo mennä suuhun, kun kysytään, että mitä juuri nyt kannattaisi tehdä. Asuntomarkkinat vuonna 2019 – […]

Osta ja pidä vai Osta ja myy -asuntostrategia?

asuntosijoittaminen podcast

Jokaisen aloittelevan asuntosijoittajan mielessä on kysymys: ”Miten asuntoihin kannattaa sijoittaa?”. Kysymykseen ei ole oikeaa eikä väärää vastausta. Oikea strategia on täysin riippuvainen henkilön tavoitteista, pääomista, resursseista ja kiinnostuksen kohteista. Tässä kirjoituksessa sekä alempaa löytyvässä podcastissa käsitellään kahta erilaista asuntosijoitusstrategiaa; Osta ja pidä ja Osta ja myy –sijoitusstrategioita. Vertailimme ja kokosimme syitä, miksi juuri jompikumpi voisi olla sinun […]

BRRRR-asuntosijoitusstrategia – siis mikä?

Asuntosijoittaja maalaa seinää

Asuntosijoittaminen on taktiikkalaji ja jokainen luokoon itse oman taktiikkansa. Jopa yleiseksi normiksi muodostunut sijoitustyyli on ostaa pieni vähän alle 30m2 yksiö putkiremontoidusta taloyhtiöstä kasvavan kaupungin hyvältä paikalta 70% velkavivulla pitkäaikaiseen omistukseen. Strategioita on muitakin ja itselle sopiva strategia määrittyy oman taloudellisen tilanteen, tavoitteiden, osaamisen sekä kiinnostuksen kohteiden mukaan. Olemme aiemmin kertoneet mm. flippauksesta sekä yksiöihin […]

Hoitovastike – Onko pieni parempi?

Hoitovastike

Asuntosijoittajien sekä omistusasujien keskuudessa vallitsee yleinen käsitys, että matala hoitovastike on aina parempi, ja näinhän asia toki lähtökohtaisesti onkin. Tässä artikkelissa kuitenkin puntaroidaan asiaa hieman pintaa syvemmältä sekä käydään läpi, miten matala hoitovastike voidaan saavuttaa ja miksi hieman korkeampi hoitovastike ei ole aina välttämättä huono juttu. Kirjoituksessa käydään läpi myös mitä muita vastikkeita taloyhtiössä voi […]

Lyhennysvapaa taloyhtiölainassa – hyvä vai huono juttu?

lyhennysvapaa taloyhtiölainassa

Asuntosijoittajalle merkittävää verohyötyä tarjoavat taloyhtiölainat ovat olleet viime aikojen kuuma puheenaihe, koska taloyhtiölainojen määrät ovat kasvaneet voimakkaan rakentamisen myötä. Keskusteluissa on ollut uudiskohteiden taloyhtiölainojen rajoittaminen, mm. Nordea on maininnut taloyhtiölainojen ylärajan alentamisen 50%:iin (nyt 70-80%) asunnon velattomasta hinnasta. Myös rahoitusvastikkeiden verovähennysoikeuden poistamisesta on keskusteltu, mutta toistaiseksi näyttää, että verovähennysoikeutta olla poistamassa. Lyhennysvapaa on taloyhtiölainojen määrän […]

Miljoona euroa tilillä vai 2000 euron kuukausitulot?

miljoona euroa rahaa takataskussa

Kumpi kuulostaa paremmalta A) Tilillä miljoona euroa rahaa vai B) 2000 euron kuukausitulot?  Saatat ajatella, että tyhmiäkös kyselet, mutta pyydän lukemaan artikkelin ajatuksella läpi ja miettimään vastausta uudelleen.  Miljoonaa euroa isommatkin rahasummat saa kyllä hupenemaan ja lompakon pohja näkyy yllättävän äkkiä, jos ihmisellä on ”rokkistaran menot, mutta työttömän tulot”. Näistä tilanteista löytyy ikäviä esimerkkejä lottomiljonäärien, […]

Positiivinen kassavirta – Sijoitusasunnon ehdoton kriteeri?

Mies vetää puoleensa positiivista kassavirtaa

Sijoittamisen perimmäinen tarkoitus on saada elämään jotain parempaa. Toisin sanoen hankkia lisää varallisuutta, joka tuo turvaa sekä mahdollistaa tavoitellun elämäntyylin ja unelmien toteuttamisen. Punainen lanka ei välttämättä kuitenkaan ole kerätä tiettyä rahamäärää vaan ”oikotie onneen” voi löytyä kuukausittaisten kassavirtojen avulla. Esimerkiksi lottovoittajien tuhoksi muodostuu usein se, että työstä irtisanoutumisen ja kustannuksia lisäävien hankintojen seurauksena kassavirrat […]

Vuokrasopimuksen irtisanominen & purkaminen

Vuokrasopimuksen purkaminen

Asunnon vuokraaminen on yksi keskeinen vaihe vuokranantajana olemisessa, mutta kuten kaikki hyvä, myös vuokrasuhde päättyy aikanaan. Yleisimmin vuokrasuhde päättyy kun vuokralainen irtisanoo vuokrasopimuksen, mutta joskus vuokrasopimuksen irtisanominen tai jopa purkaminen tapahtuu vuokranantajan toimesta. Tässä artikkelissa: Vuokrasopimuksen irtisanominen vuokralaisen toimesta Vuokrasopimuksen irtisanominen vuokranantajan toimesta Määräaikaisen vuokrasopimuksen irtisanominen Vuokrasopimuksen purkaminen Ladattava vuokrasopimuksen irtisanomisilmoitusmalli Ladattava vuokrasopimuksen purkamisilmoitusmalli Sisällysluettelo […]